Muutoksen sukupolven edustajat kasvoivat suorittajaksi, koska he olivat lapsesta asti tottuneet siihen, että olemassaolon oikeutus lunastettiin kovalla työnteolla. Mutta monilla vanhemmilla oli myös toiveena, että lapsi pääsisi elämässä eteen päin helpommalla kuin itse oli päässyt. Sille tielle oli mahdollisuus nousta vain kouluttautumalla hyvään ammattiin. Saattoi käydä niinkin, että kansakoulunopettajan kannustavat sanat ratkaisivat lapsen oppikouluun pyrkimisen; vanhemmille ei ollut ehkä edes tullut mieleen, että heidän jälkeläisestään olisi opintielle. Mutta osa ikäluokista alkoi kuitenkin jakautua kansakoulun suorittajiin ja  niihin, jotka jatkoivat oppikoulun kautta opistoihin ja yliopistoihin. 

  Sotien jälkeen lapsensa oppikouluun lähettäneet vanhemmat tekivät merkittäviä taloudellisia uhrauksia koulutuksen eteen. Asutuskeskuksissa ja kaupungeissa asuneille oppikouluun siirtyminen sujui helpommin ja halvemmalla, sen sijaan syrjäkylien koululaisten vanhemmille oppikoulu aiheutti monenlaisia kustannuksia; lukukausimaksujen, kirjojen ja koulutarvikkeiden lisäksi piti maksaa linja-auto tai junamatkat, ja mikäli koulumatkoja ei voitu järjestää, piti vuokrata koulukortteeri koulun lähistöltä.

  Syrjäkyliltä moni lähti jo 11-vuotiaana kauaksi kotoa, asumaan viikoksi (6vrk) vieraiden ihmisten nurkkiin alivuokralaiseksi, jossa piti selviytyä kaikesta omin neuvoin. Oli huolehdittava itse vaatetuksesta niin sateella kuin pakkasellakin ja tultava viikko toimeen sillä ruualla mitä sai - kotoa saadut viikon eväät saattoivat loppua kesken ja koulun ruokalista oli luullakseni sama kaikissa kouluissa, velliä, puuroa, liha-tai hernekeittoa vuodesta toiseen. Koulutehtävistä piti huolehtia niin, ettei ensimmäisen  oppikouluvuoden jälkeen joutuisi palaamaa huonouden häpeä niskassa takaisin kansakouluun. Kun tähän vielä lisätään murrosiän tunnemyrskyt ja kouluvaikeudet - jonkin aineen oppiminen oli vaikeaa, joitakin opettajia piti pelätä tai luokkatovereissa oli kiusaajia. Herkälle ja vetätyvälle lapselle kouluajat ovat voineet olla niin rankkaa aikaa, että ne ovat joko pyyhkiytyneet mielestä kokonaan tai muistot ahdistavat aikuisikään asti. Lapsi ja nuori oppii helposti pitämään omana häpeänään avuttomuuttaan käytännön asioissa, sitä ettei loista älyllään tai sanavalmiudellaan tai poikkeaa muista ulkomuodollaan.

   En muista, että olisin juurikaan lukenut kirjoista kuvauksia suurten ikäluokkien koulukortteerinuorista, vaikka heitä on täytynyt olla runsaasti. Eräällä tavalla siis hyvään tarkoitukseen, lapsen auttamiseen parempaa elämää kohti, sisältyi paradoksi: kaukana kotoa koululaiselle saattoi jäädä ikuiset arvet itsetuntoon. Tämä näkökulma voisi olla kiinnostava uuden muisteluteoksen pohjaksi! Miten olisi otsikko "Kuivahtunutta sekaleipää, hikinen pusero ja märkiä villasukkia"?

   Jos oppikoululaisilla oli kestämistä kortteeriasumisessa, koitui myös pitkistä koulumatkoista jokapäiväinen koettelemus. Kun karstulalaista suomenkielen maisteri Maikki Peltolaa (s.- 53) ei kotoa haluttu vain 12-vuotiaana lähettää asumaan kirjonkylään, koulumatkasta syntyi kuitenkin kovin rasittava. "Kävelin joka päivä kahdeksan kilometriä ja istuin neljäkymmentä kilometriä tupakansavuisessa linja-autossa. Kyyjärven kirkonkyläläisten puheissa linja-autolla tulleet olivat syrjäkyläläisiä", hän muistelee. Samaa häpeää hän joutui sietämään heti tultuaan Helsinkiin opiskelemaan: " Samana syksynä olin jäädä sinisen bussin alle, joka ajoi kovaa vauhtia alas Simonkentältä. Kuljettaja huusi ikkunasta: "Saatanan lehmä!" Itkin sitä koko illan. Miksi? Oikeassa se kuski oli. Ei navetan haju lähde ihmisestä ikinä."   

   Kauaksi kotoa lähteneistä kahdestakymmenestä muistelijasta monelle - useat ovat nykyisin jo eläkeläisiä - työura on ollut silmiinpistävän tärkeä ja se selostetaan lähes kaikissa kertomuksissa hyvinkin tarkasti. Kaikki ovat myös perustaneet perheen, jotkut ovat eläneet pitkässä avioliitossa, jotkut ovat eronneet ja solmineet uuden liiton tai leskeytyneet.  Elämän varrelle on kertynyt rikkaita ja hienoja kokemuksia, mutta myös surua, sairautta, menetyksiä ja kuolemaa; erityisesti lasten kuolemat ovat koskettavaa luettavaa. Henkilökohtaisista ongelmistaan uskaltautuu puhumaan vain harva, mikä on ymmärrettävää. Tämän sukupolven ihmiset, jotka eivät ole oppineet nuorenakaan tekemään itsestään liian isoa numeroa, eivät ole eläkeiässäkään valmiita tyrkyttämään julkisuuteen intiimejä asioitaan, monet eivät kuvaile perhe-elämäänsä sen enempää kuin mainitsemalla lasten lukumäärän, mutta on heitäkin, jotka kertovat tarkoin esimerkiksi lasten syntymät. Nykyään niin muotiin tulleista suurista kirkkohäistä ei kerro kukaan.

   Jotkut muistelijat ovat halunneet rakentaa loma-asuntonsa vanhoihin lapsuusmaisemiin ja on heitäkin, jotka tuntevat kotitienoilla käydessään haikeutta:" Nyt ei ole estettä tähtiä katsoessa, ei puuta, mihin nojata, ei marjamaita, ei tuttuja polkuja. On vain kaikkialla leviävää aurattua, nurin käännettyä metsänpohjaa, risu- ja kantokasoja." (Maikki Peltola). Rovaniemeläisen lapsuuden ja nuoruuden viettänyt kirjailija Pirkko Aitoaho on ollut onnekas, sillä hän on löytänyt miehensä kanssa Vaasan seudulta perheen asunnoksi 150 vuotta vanhan maalaistalon, jossa voi eläytyä samaan tunnelmaan kuin oli ollut rakkaan tädin talossa Rauhalassa vuosikymmenet: "Me istuimme valkoisessa kamarissa ja lauloimme. Írja-täti tai Erkki-setä polki harmonia, ja me osasimme kaikki Suomen kesään kuuluvat laulut ulkoa ja moniäänisesti."

   Muistelijoista sykähdyttävimmän ja samalla suurta myötätuntoa herättävän tilinteon eletystä elämästään antaa Pihtiputaalla lapsuutensa kasvanut suomen kielen lehtori Raija Lehtinen (s.-46). Ahkera, velvollisuudentuntoinen ja perheensä eteen paljon uurastanut nainen kirjoittaa: "Näin yksinäinen en ole koskaan ollut. Hylättyys tappaa, vie elämänhalun ja ilon. Saan kiittää tuttavien lisäksi kirurgeja ja muita lääkäreitä, että olen elossa. Ystävät, sukulaiset ja kollegat vähenevät yksi toisensa perään."

  Saman sukupolven elämää eläneenä en voi muuta kuin toivoa valoa ja voimia kaikille Kauaksi kotoa - teoksen tekijöille ja kiittää varsin kiinnostavasta kirjasta.