Mari Mörön uusin romaani rakentuu keski-ikää lähenevän Kallen kirjeistä nuorelle naisystävälleen Kaisille. He ovat tutustuneet Helsingissä alkoholistiparantolassa, jossa Kalle on ollut potilaana ja Kaisi harjoittelemassa sairaanhoitajan ammattia varten. Romaanissa ei ole lainkaan Kaisin kirjeitä, joten lukijan on kuviteltava Kallen kirjeistä, millainen nainen Kaisi on.

  Miksi kaksikymppinen Kaisi, maalaistalon tytär on voinut solmia suhteen itseään 15 vuotta vanhempaan mieheen, jolla on vakava viinaongelma? Mahdollisesti Kaisiin on tehnyt vaikutuksen Kallen helsinkiläinen herraskaisuus, viittä kieltä taitavan kääntäjän ammatti, vanhemman miehen charmi ja ennen muuta tämän vuolaat puhelahjat ja taito kirjoittaa kirjeitä. Eletään 1940-1950-luvun taitetta, joten Kallen sotakokemukset saavat Kaisin ymmärtämään miehen ongelmia, hänhän tietää, miten sota-aika on aiheuttanut miesten alkoholisoitumista. Nuori, hoitoalalle aikova tyttö on vilpittömän altis auttamaan Kallea toivoessaan että rakkaus voi saada miehen parantumaan.

  Kaisi opiskelee sairaanhoitajaksi Turussa, ja Kalle lähettää hänelle taajaan tahtiin sentimentaalisia, lennokkaita kirjeitä, ja saa tytön kiedotuksi verkkoonsa. Lukijan silmiin välittyy melko pian miehestä vähemmän luotettava kuva, mutta näyttää siltä, että Kaisi ei alkuun huomaa mitään kyseenalaista. Hälytyskellojen pitäisi Kaisin korvissa kilahtaa, kun Kalle vakuuttamistaan vakuuttaa, ettei hän ole ottanut tippaakaan alkoholia, hän on vain istunut tuttaviensa seurassa ravintoloissa, koska sellainen elämäntapa kuuluu liikemiehille ja hän on ammatillisesti näistä riippuvainen. Mutta nuorella tytöllä ei ole vielä elämänkokemusta ja kun kerran hän on rakastunut, suomukset eivät hevillä silmiltä putoa.

  Melko pian Kalle tunnustaa nöyristellen, että oli tullut juoneeksi tietämättään liian väkevää olutta, kun tarjoilija oli sitä hänelle myynyt sen  paremman katteen vuoksi. Kaisin luulisi myös kummastelevan, miksi Kalle on aina rahaton, vaikka hänellä on Helsingissä alivuokralaisia ja hän on tehnyt tarkkaan selkoa käännöstöistään ja mittavista työtunneistaan. Jatkuvasti mies kuitenkin vakuuttaa, mitä hyväpalkkaisia töitä hän on pian saamassa, tuttavien kautta kyllä kaikki järjestyy. Hän kuvailee suureellisesti heidän kahden yhteistä tulevaisuutta: mökki maalla, oma auto, ehkä lapsikin. On todennäköistä, että Kalle on viivytellyt kertomasta, että hän on asumuserossa ja hänellä on kaksi poikaa. Ehkä Kaisi on huomannut asiasta ensin kysyä ja Kalle kuittaa perheasiansa kirjoittamalla: "Ja mitä rouvaani tulee, niin maailman tappiin yrittää lapsien vuoksi rahastaa, kun ahne on. Ja tyhmä." 

  Kallen ja Kaisin yhteiset intiimit hetket ovat tiukoilla välimatkan vuoksi sekä Kaisin huonetoverin että vuokraemännän takia eikä hotelliin ole varaa. Silti suhde jatkuu ja joulu vietetään yhdessä Kallen luona Helsingissä. Mies on kirjeissään pitkään ja hartaasti selvitellyt, mitä kaikkea aikoo jouluksi hankkia, ja varsinkin Kaisin pitää saada kurkunkostuketta, hän on sen ansainnut.

  Joulun jälkeen Kaisia alkaa mahdollisesti jo arveluttaa: Kallen vieraanvaraisuus oli osoittautunut kyseenalaiseksi, kun tämä itse oli ottanut viinaa varsin suruttomasti. Kaisi viettää unettomia öitä vuokrakamarin hetekallaan, kun hän arvioi, mikseivät kaikki yksityiskohdat Kallen puheissa ja kirjeissä pidä yhtä, ja hän penää kirjeissään vastauksia kysymyksiinsä. Niitähän Kalle antaa, selityksiä selitysten perään.

  Kalle on yhtäkkiä kovin innoissaan, kun hän kertoo lääkärin hänelle suosittelemasta uudesta lääkkeestä alkoholismin parantamisessa, antabuksesta. Enää ei edes liköörilasi ravintolassa ole houkuttanut, hän vain todennut ettei sen haju miellytä. "Onko Antabus vaikuttanut vai onko tämä vain mielikuvitusta? Kun minut tuomitset, niin muista että olen antanut sanani. Ja lääkärien asia on ottaa selville, miten tästä eteenpäin." Kalle  vakuuttaa uskovansa ihmelääkkeeseen, ja varsinkin tyttönsä Kaisin tukeen.

Kaisin opiskelu alkaa kärsiä, lisäksi tulevat ongelmat kotitilan perimisasioissa. Kalle ottaa perimisjuttuun erittäin innostuneena osaa, hän hommaa Kaisille tutun tuomarinkin, joka hoitaisi tytön perinnön tämän omaksi hyödyksi veljen ja siskon nenän edestä. Kalle tosin suuttuu siitä, että sukulaiset ovat saaneet selville, missä Kaisi on häneen tutustunut, ja hän nimittelee  sukulaisia maalaistolloiksi. Ilmeisesti näihin aikoihin Kaisin on jo pakko myöntää, että Kalle ei ole todellakaan hurmaava rakastaja ja mahdollinen aviomies, vaan komenteleva, ryyppäämistään salaileva takertuja. Kaisin on vihdoinkin kallistettava korvansa sukulaistensa ja ystävättärien varoituksille. Hän vastaa harvemmin kirjeisiin, lopettaa sitten kirjoittamisensa kokonaan eikä vastaa puhelimeenkaan. Lopulta Kalle armollisesti kirjoittaa, että heidän suhteensa loppuminen on Kaisin syytä, tämä kun on lapsellinen ja hänen seksuaalisuudessaan on toivomisen varaa - toisin kuin eräällä varttuneella rouvalla, jonka seurassa hän on viime ajat viihtynyt.

  Romaanin lopussa Kallen sisar kirjoittaa Kaisille, että veli on kuollut, ilmeisesti hukuttautunut, vain vene oli löydetty. Sisar nimittää kaikesta huolimatta Kallea rakkaaksi, sairaaksi veljekseen.

   Antabus-kuuri ei auttanut Kallea, mutta Kaisi saa onnettomasta suhteesta tuhdin, ennaltaehkäisevän kuurin tulevan miessuhteensa varalle - jos hyvin käy.

  Romaanin asetelma on tieten tahtoen mustavalkoinen, mutta Mörö kertoo ns.tavallisen tarinan taitavasti suuntaamalla näkökulman tekijään eikä uhriin. Kertoja, alkoholisti, ristivalotetaan tehokkaasti, kun hän itse yrittää pyristellä pois epäilysten valokeilasta ja tulee samalla paljastaneeksi oman heikkoutensa ja raukkamaisuutensa. Käy selväksi, ettei juoppoa kukaan muu auta kuin hän itse, ja siihen tarvitaan oma tahto raitistua.

  Lopputulemana romaanin keskiössä ei olekaan alkoholismi, sairauden hoito ja sen tuhoava vaikutus lähipiiriin, vaan ihmiselämän suuret asiat, petos ja itsepetos, haaveet ja todellisuus, valhe ja totuus.