Elina Hirvosen teoksen Kauimpana kuolemasta keskivälissä on romaanin käännekohta. Tähän saakka toisistaan tietämättömät romaanihenkilöt Paul ja Esther tapaavat sattumalta, ja kerronta siirtyy preesensiin - tosin vain osittain, sillä edelleen kummankin kertomassa on mennyt elämä keskeisellä sijalla. Teoksen alkupuolella romaani on edennyt vuoroin Paulin ja vuoroin Estherin näkökulmasta, tästä lähtien henkilöt puhuvat toisilleen, edelleen kummankin näkökulmasta. Alkuun äänessä on enemmän Esther, introvertti Paul taas muistelee elämäänsä itsekseen. Erikoista on se, että Esther kertoo ikään kuin fiktiivisestä Bessystä, siitä ihmisestä, jonka hän on herättänyt eloon osittain kuvittelemalla, osittain kuuntelemalla Bessyn kohdanneita ihmisiä. Kuunnellessaan myöhemmin Estherin kertomusta iltakaudet, Paul miettii: "Olen aina ajatellut, että muistamisen ja kuvittelemisen välillä ei ole selkeää rajaa. Että luomme tarinoita elämästämme ja historiastamme, höystämme muistia kuvitelmilla ja muilta varastetuilla hetkillä kuin kirjoittaisimme romaania."

  Romaanin keskeinen ja tihentynein osa käydään ihmisten kohtaamisessa. Ensin tapahtuu satunnainen kohtaaminen, jonka oletetaan olevan vain episodi. Tarvitaan toinen kohtaaminen, jolloin henkilöille valkenee toistensa merkitys omaan elämäänsä.

  Palataan kohtaamistilanteisiin, preesensiin.

  Paul istuu hotellinsa terassilla, kun häntä lähestyy musta, tyylikäs ja humaltunut nainen, jonka olemuksesta näkyy hyvä koulutus ja kansainvälinen ammatti, mikä on ristiriidassa naisen käytöksen kanssa. Nainen ehdottaa siekailematta haluavansa tarjota Paulille drinkin. "Tiedätkö sen tunteen", nainen kysyy, "että on maailmassa aivan samassa kohdassa ihmisen kanssa?" Hämmentynyt Paul tarkkailee naista, tarjoaa tulta tämän savukkeeseen, ja on ohikiitävän hetken ajan kiinnostunut tästä eroottisesti, onhan naisen käytös antanut vihjeen, että tätä houkuttelee valkoisen miehen seura ja rahat. Paul vastaa naiselle:"En. En ole tuntenut sellaista. Minulle on aina ollut selvää, että paikkani maailmassa on selkeästi erillään muista."

  Esther on päätynyt Paulin seuraan siksi, että hän on yhdistänyt tämän mielessään Johniin. Hän on onneton ja haluaa kertoa murheistaan jollekulle joka jaksaa kuunnella. Miehenä Paul ei Estheriä sytytä, tämä on  väsähtäneen oloinen, punatukkainen, hailakkasilmäinen mies, korvalehdessä kultainen rengas.  Sitäpaitsi Esther on yhden miehen nainen, ennen Johnia hänellä ei ollut ollut ketään. Ensimmäinen keskustelu ei ole vielä ratkaiseva; juopunut Esther puhuu puhumistaan menetyksistään ja joutilas Paul kuuntele paremman tekemisen puutteessa.   

  Päähenkilöt ovat joka tavalla mahdollisimman erilaisia ihmisiä. Esther työskentelee ammatissaan auttaakseen huono-osaisia periaatteidensa mukaan. Oman identiteettinsä kanssa hänellä ei ole vaikeuksia, hän tietää hyvin paikkansa. Ongelmat ovat syntyneet ulkopuolelta, eivät hänen omista valinnoistaan. Hän on saanut kokea aitoa rakkautta lapsena ja lopulta myös miessuhteessa. Paulin tausta on tyystin toisenlainen. Hän on ollut yksinäinen lapsi, jota vanhemmat eivät ole osanneet omien ongelmiensa takia rakastaa. Isä on ollut etäinen, uskottomuutta harrastanut mies, ja äiti psyykkisesti epävakaa, omiin maailmoihinsa paennut, avuton nainen, joka oli ajautunut itsemurhaan Paulin ollessa kouluikäinen. Vaimo Johannakaan ei Paulia ollut rakastanut eikä Paul puolestaan ketään muita, ei edes omaa poikaansa. Jo ennen Markin syntymää Paul oli aiheellisesti osannut pelätä, mitä seuraa siitä, että hän suostui isyyteen vain siksi, että ei halunnut luopua lasta tahtovasta vaimosta. "Kukaan ei puhu siitä mitä tapahtuu jos rakkautta ei tule. Jos suhde ei toimi. jos isä ja äiti eivät vain onnistu", hän muistaa ajatelleensa. Mark oli syntynyt isälleen vieraana lapsena, mutta Paul yrittämällä yrittänyt noudattaa isänä sitä kuvaa, mikä hänellä oli hyvästä isästä. Itsepetoksessa elämissä on vääjäämättä huonot seuraukset. On traagista, että ihmisen täytyy Paulin tavoin tunnustaa toiselle ihmiselle olleensa aina erillään muista ihmisistä. Esther taas on yhteisötietoinen nainen, jolle on aivan luonnollista lähteä etsimään itselleen rakasta ihmistä, ensin Bessyä, sitten Johnia. Paul on kuin lauman suojaa vaille jäänyt olento, joka ei kykene vaikeuksien tullen muuhun kuin pakenemiseen. Hän on tehnyt sitä elämässään jatkuvasti, niin fyysisesti kuin psyykkisestikin, ja samalla hän toistaa vanhempiensa antamaa mallia, isänsä tavoin uskottomuudella ja perheenisänä läsnäolemattomuudella ja äitinsä tavoin hän on päätymässä itsetuhoon.

  Estheriä ja Paulia yhdistää kipeä ja vaikea asia: Bessy. Jo romaanin alussa Paul muistaa afrikkalaiseen hotelliin palatessaan, miten hän oli 17 vuotta sitten samassa hotellissa nähnyt parvekkeelta, miten musta ja valkoinen mies olivat väksisin taluttaneet hotelliin resuista, pahoinpideltyä tyttöä. Pauliin oli tehnyt vaikutuksen tytön "hätkähdyttävä ja hävettävä kauneus". Häpeällä on taipumus tulla kielletyksi, ja niinpä Paulkaan ei kerro vuosien kuluessa kenellekään Bessyn kohtaamisesta, vasta viimein Estherille, kun hän on ensin salannut huomanneensa, että Esther puhuu samasta tytöstä jonka hänkin on nähnyt, ja jota on käytetty pornokuvien filmaamiseen. Mitä Paul siis häpesi, omaa sukupuoltaan ja himoaan vai kyvyttömyyttään asettua prostituutiota vastaan?

  Elina Hirvosen romaanissa toistuu näkemys siitä, että himo aiheuttaa ihmisille usein onnettomuudet. Esther oli jo lapsena kotikylässään kuullut isoäitinsä opettavan: "Se mikä kiehtoo meitä eniten, saa tekemään suuret typeryydet. Sellaiset asiat ovat kuoleman ansoja." Näkemystä himon vahingollisuudesta ei kuitenkaan esitetä moralisoivasti, vaan tosiasiallisena ihmiselämän koettelemuksena.

  Sekä Esther että Paul ovat lapsen vanhempia.  Paulilla on Mark, vieras oma lapsi ja Estherillä adoptoitu Susan, Bessyn tytär, joka on ollut seitsemän vuotta Estherin rakastavassa hoidossa. Äitinsä Johannan kanssa eläneestä Markista on kasvanut väkivaltainen rasisti. Molemmat lapset johdattavat omalla tavallaan Estherin ja Paulin toiseen tapaamiseen terassikohtaamisen jälkeen.

  Kohtaaminen tapahtuu sairaalassa. Esther on tuonut ankarasta vatsakivusta kärsivän Susanin klinikalle, mutta vähävaraisena Esther ei saa tyttöä tutkimuksiin. Silloin paikalle tulee Paul omissa tuskissaan: hän on päättänyt hakea klinikalta lääkkeet, jolla saisi otetuksi itseltään nopeasti hengen. Johanna on soittanut juuri hänelle Suomesta hotellihuoneeseen ja kaatanut katkerana syyt Markin käytöksestä välinpitämättömän isän niskaan, on käynyt ilmi että Johanna on joutunut avioerosta asti sietämään pojan väkivaltaisuutta äitiään kohtaan.  Puhelun jälkeen Paul kokee elämänsä jatkumisen pelkäksi onnettomuudeksi. Mutta kun hän kuulee sairaalassa Estherin huolen Susanista, hän muistaa miten itse oli toimittanut samaan tautiin sairastuneen pienen Markin Suomessa sairaalan päivystykseen ja poika oli hoidettu leikkauksella kuntoon. Johanna Paulin huolenpito ei kuitenkaan ollut pehmittänyt: seuraavana päivänä tämä oli ilmoittanut haluavansa avioeron. 

  Paul ilmoittaa Estherille, että hän maksaa Susanin tulevat sairaalakulut. Tästä lähtien Paul viettää aikaansa Estherin ja Susanin kanssa. Hän keskustelee iltakaudet Estehrin kanssa tämän pienessä, vaatimattomassa keittiössä ja huomaa ensi kertaa elämässään v i i h t y v ä n s ä. Paul oppii katsomaan itseään tarkemmin ja paljaammin. Ahtaasta keittiöstä hänellä ei ole tarvetta lähteä pakoon. Estherin ja Paulin välille on kehittynyt ystävyys, vailla intohimoa. Ihminen on kohdannut ihmisen. Paul huomaa kiintyneensä eloisaan Susaniin, ja huomaa vasta nyt, mitä iloa lapsesta on.

  Kun romaanin lopussa Esther matkustaa matkustanut Englantiin katsomaan Johnia sairaalaan Paulilta lainaamillaan rahoilla, Paul jää huolehtimaan Susanista. Myöhemmin Esther kirjoittaa Paulille meilin ja kertoo olevansa hetken jopa onnellinen. Loppu on sikäli avoin, ettei kirjailija kerro, miten Johnin on käynyt, mutta aavistus toivosta lukijalle jää.

Paul ei tunne itseään onnelliseksi, sillä hän on peloissaan tulevaisuudesta, mutta hän aikoo kuitenkin mennä vaikeuksia kohti. Hän on lähdössä Suomeen selvittääkseen asioita Markin kanssa. Hän on aiheellisesti huolestunut siitä, millaiseksi kohtaaminen pojan kanssa muodostuu:"Voi olla, että Mark ei halua kuunnella. On todennäköistä, että hän sanoo paljon sellaista, mitä en ole valmis kuulemaan."