Kirjailijaelämäkerran nimi on osuva: Arto Mellerin 49-vuotisessa elämässä  rosoa ja levotonta liikettä riitti yllin kyllin. Kirjan alaotsikko on selventävä; elämäkerran kirjoittaja Martti Anhava, Mellerin kustannustoimittaja ja ystävä, tarjoaa lukijalle elämäkerran, ei väkisin väännettyä "tieteellistä" teosta, jolloin nimen alaotsikkona olisikin Elämä ja teokset, jossa vanhanaikaiseen tapaan haettaisiin edelleen kirjailijan elämästä vastaavuuksia hänen teoksiinsa. Anhavan näkökulma on poikkeuksellinen sikäli, etten muista kustannustoimittajan kirjoittaneen työkumppanistaan elämäkertaa.

  Anhavalla on lähteinään työhönsä Otavassa kuuluneen aineiston lisäksi runsas haastattelumateriaali, jota hän käyttää usein suorin lainauksin. Kirjailijasta ovat kertoneet omaiset, Mellerin ensimmäinen vaimo, näyttelijä Kaija Kangas, tyttäret Vera ja Sara, Esteri-täti, kolme veljeä sekä muutama lapsuuden- ja nuoruudenystävä, teatteri- ja elokuvapiireistä ystäviksi tulleet (mm. Arto af Hällström ja Matti Ijäs) sekä Nadja Pyykön poika Matti. Anhavan käytössä on ollut myös lukuisa määrä A4-kokoisia kiinalaisia muistikirjoja, joita Melleri kirjoitti koko aikuisikänsä. Melleri on mitä ilmeisimmin varjellut muistikirjojaan loppuun asti kuin silmäteräänsä, sillä huolimatta varsin liikkuvasta boheemielämästään kirjat ovat säilyneet.

Kirjailijana Melleri saavutti paljon, julkaisi 20 teosta, sai kiitosta ja rahaa, mutta elämässään hän tahtoen tai tahtomattaan menetti kaiken mitä ihminen voi menettää.

 Melleri syntyi lappajärveläisen, uskovaisen kauppiasperheen seitsemänneksi lapseksi. Koska äidin henkiset voimat olivat synnytyksen jälkeen heikonlaiset, isän äiti ja sisar,Esteri-täti, ottivat vauvan hoitoonsa. Isoäidin ja tädin kasvatuskoti jäi pysyväksi, joskin vanhemmat ja muut sisarukset asuivat lähipiirissä. Suhde äitiin oli kylmä ja etäinen, ja isä Melleri kuoli pojan ollessa 10-vuotias. Lapsuudenkodissaan Arto sai osakseen paljon rakkautta ja huolenpitoa, jopa hemmottelua, ja hänestä kasvoi varhaiskypsä ja sosiaalinen koululainen. Hänen lukemis- ja kirjoitusintoaan tuettiin niin kotona kuin koulussa. Hän julkaisi esikoisteoksensa, nuortenromaanin Meno-paluu jo 14-vuotiaana ja kertomuksen Liftarien yö 17-vuotiaana.   

    Helsinkiin muutettuaan Melleri pääsi lyhyen yliopisto-opiskelun jälkeen teatterikorkeakoulun dramaturgilinjalle. Hän löysi pian samanhenkistä seuraa, ja nuorten teatterintekijöitten yhteistyönä syntyi näytelmä Pete Q, josta tuli uudistava vastavoima 60-lukulaiselle osallistuvalle teatterille. Näihin aikoihin Melleri avioitui suuren rakkautensa, näyttelijä Kaija Kankaan kanssa, ja tytär Vera syntyi. Perheen arkielämä osoittautui kuitenkin vaikeaksi, koska Mellerille oli kehittynyt alkoholi- ja huumeriippuvuus. Hän oli rauhaton, kulki missä kulki ja eli vaarallista varjoelämää viinan, pilven ja amfetamiinin otteessa. Kaikesta huolimatta hän pystyi kirjoittamaan ja julkaisi vuoden tai kahden välein runoja, näytelmiä, romaanin ja lyhytproosaa sekä teki elokuvakäsikirjoituksia (mm. Räpsy ja Dolly Matti Ijäksen kanssa.)

  Hektistä ja holtitonta elämäänsä Melleri suomi itse muistiinpanoissaan: "Luettelo virheistäni 1) liioittelu; valehtelu 2) epäkäytännöllisyys ja sen tekeminen hyveeksi 3) itsekkyys 4) halu esiintyä itseäni parempana ja enempänä muiden silmissä (vrt. 1) 5) laiskuus. En voi syyttää viinaa tai huumeita. Ne vain paljastavat nämä asiat terävämmin, suurentavat, aktivoivat sitä mitä minussa on... Mistä syystä minulla on jonkinlainen 'paljastumisen pelko', on ollut aina..." (18.7.1982)

Perhe-elämä Turussa (vaimo oli näyttelijänä kaupunginteatterissa) kävi peruuttamattomasti yhä vaikeammaksi, vaikka nuorempi tytär Sarakin oli syntynyt. Melleri kärsi avioerostaan ja syytti muistiinpanoissaan itseään.

  Palattuaan uudestaan pysyvästi helsinkiläisympyröihin hän ryhtyi elokuvatyöntekijä Nadja Pyykön asuinkumppaniksi, myöhemmin aviomieheksi. Nadja Pyykkö oli 10 vuotta Melleriä vanhempi, tasapainoton, dominoiva ja alkoholisoitunut nainen, jonka kaikki neljä lasta olivat jääneet isiensä kasvatettaviksi. Tässä vaiheessa pariskunta oli näkyvästi esillä niin kapakoissa kuin juorulehdissäkin ja tuhoisa elämäntapa syveni syveni syvenemistään. Siksi vaikuttaa yllättävältä, että Melleri sai kokoelmastaan Puukkobulevardi Finlandia-palkinnon v. 1997. Anhava ei salaa mielipidettään Mellerin palkitsemisesta, vaikka hän kustantajaa edustaakin. Hän selvittää, että palkinto osui Mellerille puolivahingossa, sillä palkintoraati ei kyennyt toimimaan yksimielisesti päätöstä tehdessään. Runoilijan kättä iso raha ei kauan lämmittänyt, kaikki meni velkoihin.

  Mellerin elämän viimeiset seitsemän vuotta olivat helvetilliset. Jäätyään kesällä 1998 juovuspäissään auton alle hänestä tuli aivoinvalidi. Hänet leikattiin kolmeen kertaan, hän sai hyvää hoitoa ja hänet lähetettiin kuntoutuslaitoksiin. Puhe palasi vähitellen, samoin liikkuminen ja kuin ihmeen kaupalla, käsi pystyi myös kirjoittamaan, tosin tekstien taso ei yltänyt suinkaan siihen, mitä se oli ollut ennen tapaturmaa. Entisen ajoittain räyhäkkään käyttäytymisen tilalle tuli alistuva ystävällisyys. Mutta hänen toipumisolosuhteensa kotona Puu-Vallilassa olivat karmeat. Oli sitten runoilija tai ei, kenenkään ihmisen ei pitäisi vammaisena joutua läheisensä mielivallan uhriksi, johon Melleri joutui. Sekä Mellerin tyttäret että veljet koettivat tehdä kaikkensa. He hankkivat Mellerille edunvalvojan ja kotisairaanhoitajan, mutta Nadja Pyykkö ei ennen pitkää ollut järjestelyihin tyytyväinen, ja hänen onnistui näyttelemään lääkäreille ja sosiaaliviranomaisille huolehtivaa vaimoa ja pääsi kuin pääsikin Mellerin viralliseksi edunvalvojaksi ja omaishoitajaksi. Nadja Pyykkö piti kuitenkin entiseen tapaan kotonaan ryyppäjäisiä, kohteli miestään häijysti ja julkeasti, ajoi tämän välillä ulos yöhön hoippuroimaan ja katsoi päältä kun hänen rakastajansa hakkasi Melleriä jalkapohjiin. Yrityksistä huolimatta eivät omaiset sen paremmin kuin ystävätkään pystyneet puuttumaan asioihin. Mellerin monivuotinen ystävä, pirin käyttäjä ja myyjä Petri muistelee kaverinsa kärsimää kohtelua: " Musta oli mieletöntä, kuinka sitä juotettiin, kun se oli ihan zombina, hirveitä bileitä siellä kotona ja tää nököttää nurkassa maahan tuijottaen. Ja kapakassa... ihan väkisin sen muijan piti raahata se kapakkaan missä pidettiin hauskaa ja Arto oli siellä heittopussina, tai kuin joku räsynukke."

  Liki 700-sivuinen elämäkerta on verrattoman kiinnostavaa luettavaa erään ihmisen kohtalosta. Anhavan kerronnassa puuttuu paperinmakuinen elämäkertailu, asioiden sievistely ja osoitteleva moralisointi. Mellerin elämä oli ihmiselämää, jota ei voi arvottaa sen pohjalta, onko sen kuvaaminen ja julkaiseminen korrektia.

   Jos blogini lukija perää sitä, etten ole tutustunut Mellerin runouteen, ilmoitan, että koska en ole lyriikasta tarpeeksi hyvin perillä, areena on vapaa. Ja jos joku haluaa soimata minua alhaisesta tirkistelynhalusta, ei kannata lähettää kommenttia, sillä otan sen tekopyhyytenä.